torstai, 10. marraskuuta 2011

Ateljee Argento

Ateljee Argento on italiaa ja tarkoittaa hopeanväristä. Hopeasavi on ihana ja monipuolinen materiaali ja yhtenä pääaineista Marjon tuotannossa. Myös polymeerimassa ja titaani löytyvät koruista. Käsillä tekemisen into on ollut Marjolla pienestä saakka ja savityökurssien kautta Artesaanin tutkintoon on ollut polkku, joka on ohjannut tielle omaan yritykseen.

Marjo on suorittanut virallisen 1. tason sertifioinnin, jonka on järjestänyt Hopeasavi.fi. Luonto on vahvasti mukana ja inspiraationa Marjon koruissa. Joskus koru syntyy pelkästään mallintamalla jännittävän näköinen lehti, tai sitten taustalla on karkeampi idea jonka pohjalta syntyy koru. Tyylinä on persoonallinen, joskus myös värikäs yhdistelmä metallia ja herkkiä kuvioita. Mallit, ideat ja värit vaihtelevat vuodenaikojan mukaan kuin myös asiakkaitten toiveiden perusteella.

Hopean ja polymeerimassan kanssa on käytetty zirkoneita, lasia, kiviä ja makeanveden helmiä. Pääasiassa korut on tehty käsin perinteisin tai uusin menetelmin, mutta mallistosta löytyymyös laadukkaita tuontikoruja, kuten Bosien sormukset ja erilaiset kivi- ja helmiäsikorut.

0 kommenttia: